Joulukalenterini on valmis

Tavallaan tässä on nyt paljon sellaista, mitä en ole koskaan ennen tehnyt... tai en ole pitkään aikaan tehnyt... tai joka ei ole ollut vain tapaistani... tai toisaalta on juuri sitä itseäni. 

En ole koskaan ennen neulonut mitään joulukalenterijuttuja. Ohjeesta. No tarkat saattavat huomata, että eihän tämäkään nyt ihan ohjeen mukaan mennyt. Ohjetta paksumpi lanka vaati hieman säätöä. Vuosiin en ole neulonut myöskään kirjoneuletta, mutta tämähän on taas vaihteeksi oikeinkin kivaa! Mukavuusalueelta poikkeavaa toimintaa on myös tämä neulominen tällaisista langoista, mutta kun näistäkin olisi jotenkin päästävä eroon ja mikäs parempi tapa kuin neuloa langat pois.

Ja tässäpä sitten tulos. Omaan makuun vallan mainiot sukat! Tosin ei nämä itselle neuloontuneet.

Malli: Novitan joulukalenteri 2016 

Langat: Tumma kuusimetsän vihreä - Vuorelman Viima

harmaa, keltainen ja vaalea beige Novitan 7 Veljestä

Niin. Sukat matkaavat salaiselle ystävälleni. Meillä oli töissä joulun alla Salainen ystävä -teema, jonka ideana on ilahduttaa arvottua työkaveria salaisesti sovitun ajan. No minä muistin ystävääni vain langanpätkillä... onneksi hän lopulta ymmärsi mistä oli kyse. Nyt sukat odottavat uuteen kotiin pääsyä.

Maan alla

Niin. Maan alla. Viime keväällä, viimeisten lumien sulaessa, kävin Tanhuvaaran urheiluopistolla äidin roolissa. Tämä tarkoitti, että oli hyvin aikaa liikkua myös lähialueen metsissä. Opiston takaa, Purnuvuoren laelta, löytyi 2. maailmansodanaikainen kahden tykkiaseman patteri. Toinen näistä tykkiasemista on kunnostettu. Vähän liian siisti ja hengetön näin valokuvaajan silmin. Toinen sensijaan oli lumoava paikka. Tai yksin ollessa kyllä aika karmiva! Valitettavasti myös puuosiltaan täysin pehmeä. Paikalle ei ole myöskään opasteita, mutta kartasta merkki kyllä löytyy. Ja perille vie polku. Bunkkerin pienistä ikkunakoloista (eivät muuten ehkä ole "ikkunoita") siivilöityvä valo lumosi niin, että voitin sisäiset mörköpelkoni.

Harmikseni en ottanut jalkaa kameraan mukaan ja vähän väärällä objektiivillakin olin varustautunut matkaan. Mutta ei anneta sen haitata. Tänne menen kyllä vielä uudestaankin. Ehkä kuvaan siellä jotain muutakin kuin tuhjää tilaa ja valoa.

Eilen tutkin kuvakansioitani ja nämä kuvat tulivat siellä vastaan. Tänään tänne blogiin valikoitui vain nämä kaksi hyvin harmaata kuvaa. Jotenkin ei ollut yhtään värikäs päivä. Niin. Itsenäisyyspäivähän tännään on. Kynttilän valoa hämärässä. 

Paikka ei muuten ole kokonaisuudessaan näin harmaa, vaan uskomattomia oransseja, vihreitä ja ruskeita löytyy myös! Niitä sitten ehkä värikkäämpänä päivänä. 

Hidastaen kohti lomaa

Kesäkuisena perjantai aamuna suuntasin matkani kohti Jyväskylää. Olin ilmottautunut Puutarhajamboré - filmipohjaisen fotoetsauksen työpajaan Ratamoon. Odotettaivssa oli neulanreikäkameran rakentamista, kuvaamista, syanotypioita ja niiden toonauksia ja vielä päälle fotoetsausta! ...ja aikaa tosiaan tuo kolme päivää. 

Työskentelytahti oli aikasta mukava. Ensimmäisenä päivänä sain otettua kolme kuvaa! Niin. Kolme kuvaa. Tässä tulossa ensimmäinen. Puutarhassa oli hurjan hieno kiinanlaikkuköynös, jonka lävitse kauniisti siilautuvaa valoa halusin kuvata. (Ekassa kuvassa luonnosteluja puhelimen kameralla... jolla nämä kaikki kuvat muuten otettu.)

Valaistusolosuhteet vaihtelivat kovasti. Samoin valotusajat. Kauniita valoja riitti. Varjoja myös. 

Ja kuinkas ollakkaan. Ensimmäien kuva lumosi, toinen kuva onnistui ja kolmas kuva meni pieleen. En ensimmäistä kuvaa ottaessani ymmärtänyt kuinka laaja kuvakulmasta oikeasti tulee. Kuvittelin ottavani kuvan, jossa olisi vain tuota kaunista köynöstä. Kuvaan kuitenkin tallentui puutarhan penkki. Kuvaan syntyi tarina. 

Ja sitten vaan herkistelttin paperit ja valotettiin. Ratamossa olisi ollut mainio mahdollisuus valottaa myös keinovalolla, mutta jotenkin ajatus auringolla valottamiseen houkutti enemmän. Filmini oli kovin alivalottunut, mutta sitäpä pystyi paikkaamaan nyt pitkillä valotusajoilla. ...ja olivat muuten pitkiä! Edelleen elämässä vallinnutta rytmiä hidastellen. Nautin.

Pesun jälkeen kuva pääsi vielä hapettumaan vetyperoksidi kylpyyn. Tää onnen ja innostuksen tunne! Kannattaa kokeilla. 

Kurssilaisten sinisiä kuvia kuivumassa. Mielenkiitoista oli huomata itsestä, että tälläkertaa sain tälaisessa kurssiympäristössä aikaiseksi jopa jotain! Yleensä kun näin ei pääse tapahtumaan, sillä muiden prosessien seuraaminen on niin mielenkiintoista. Ja niistä kyllä myös oppii. Emma ja Jyrki (opet) onnistuivat kyllä järjestelyissä niin, että minäkin toimin!

Toonaamalla sitten saatiin tuota sinisyyttä pois. Teellä ehkä näistä kokeiluista mieluisimmat tulokset. Sopii tuohon kuvan japanilaiseen teemaan oikein mainiosti.

Toisella filmillä tein pikaisen kokeilun todeten senkin hyvin käyttökelpoiseksi. Raparperin lehtiä sammakkoperspektiivistä. Jostain kumman syystä tykkään kuvata kasvit aina näin. Tai taidan kyllä kuvata sitä lehtien läpi siivilöytyvää valoa. Tässä lehdet toonauksen vielä kylvyssä.

Fotoetsaukseen ei oma aikani kyllä riittänyt, mutta sain kuitenkin tehdyksi laatan. lienee hankkiuduttava seuraavalle kurssille, jotta sitä voin käyttää. Ei taida kotikonstein kasviprässillä painaminen onnistua!?

Kotiinviemisenä kurssilta säkillinen hyvää mieltä ja onnen tunteita, muutama vedos (joihin olen jopa oikein tyytyväinen) ja arpajaisissa voittamani neulanreikäkamera! Kamera paketoitu tuonne ajankouhtaiseen sanomalehtikääreeseen. Loma alkaa pian ja luulempa, että tämä puuha jatkuu. Jokseenkin lomalaiselle sopivaa on työskentelytahti tällaisessa puuhassa.

Dominolapasia

Ihmeiden aika ei ole ohi. Olen ajatellut, että en jaksa kirjoitella ohjeita yhtään mihinkään, mutta jälleen teen poikkeuksen. Tai no. Ennemmän kuvallinen poikkeus tämä taas on. Ja ei. Idea ei ole omani. Domino tekniikalla on tehtyjä lapasohjeita on ollut monessa paikkaa, sekä lehdissä, että blogeissa. Peukalot vaan näyttivät niin köpösiltä, että päätin miettiä kuinka sen saisi tehtyä paremman muotoiseksi... peukalon muotoiseksi. Eli alkuperäistä ohjeesta ei tietoa... tässä se kuinka nämä neuloin ja etenkin, kuinka nuo peukut tein. Kaksi erilaista vaihtoehtoa luonnosteltuna kuviksi.

Eli tarinaan. Selailin taas kerran erilaisia kuvia, että mitä ihmettä sitä seuraavaksi neuloisi. Noita lankoja kun riittää ja määrät ovat aika pieniä. Tälläkertaa lapasenkokoisia nyyttejä. Törmäsin näihin domino lapasiin. Domino tekniikalla olen toteuttanut aiemminkin mm. tämän lahjaksi antamani viltin. Ja voisin vannoa, että joskus koululaisena on tullut neulottua myös ne "mummon palatossut"... eli juuri tällä samalla tekniilalla!

Ensin päätin ottaa nopeasti neuloontuvaa valkoista villalankaa, jonka nimeä en todellakaan muista. Novitaa se oli, mutta ei sellaista Novitalle ominaista lankaa. Ostaisin lisääkin, jos tulisi vastaan. 100% villaa tuoksun kera ja tuollainen mielenkiintoinen kierre. Voin sanoa, että näin neulottu peukku on lähes täydellinen! Jotta tällaisen peukun saa tehtyä, on langan oltava suhteellisen paksua... tai käden pieni... jotta peukku sattuisi oikeaan kohtaan. Ruutujen koko kun on tavallaan vakio suhteessa langanvahvuuteen/silmukkamääriin. (Ohje tuolla lopussa.)

Tämä toinen versio on neulottu aikoinani Hämeenlinnasta ostamastani alpakasta. Ja kyllä. Aika monta vuotta ollen säilytellyt tätäkin jämänytteröä! Vyötteitä ei enää ole, mutta ohutta on ja hienona. Aikoinani koneella neuloin näistä itselleni puseron. 

Tällainen peukku ei ole ihan niin istuva. Tai istuu, mutta lapanen lähtee kädessä hieman kiertämään. Tälläisessä notkeassa alpakkaneuloksessa tosin se ei ole käytössä osoittautunut ongelmaksi. Suosittelen ensisijaisesti siis tuota toista peukkumallia. Tosin tällä langalla ei aikuisen koossa peukku olisi oikeaan kohtaan sattunut.

Ja ne ohjeet! Valkoiset dominolapaset & Dominolapaset alpakasta. 

Näin tänne kesän keskelle saatiin lapasia. Kuvista voi päätellä, että jutun julkaisu on pikkaisen venynyt, mutta lapasia tuolla kylmassä ja sateessa nyt melkeen tarvitseekin!

Muumiolapaset…

… ja vähän muutakin. Se on kumma kun noita lankoja vain riittää. Tuli käytyä Oulussa muutama vuosi sitten ja kotimatkalle tarvisin bussiin jotain tekemistä. Siitä ihanasta pienestä lankakaupasta (oliskohan ollu Villiina) tarttui sitten mukaan Schachenmayrin Premium Alpakkaa. Pipoa niistä neuloin… jota en koskaan saanut valmiiksi, kun ei ollut mieleinen. Mutta olipahan tekemistä pitkällä matkalla.

No olin sitten lähdössä taas Muotsikkaan kuuntelemaan luentoa informaatiomuotoilusta… ja aamulla pikaseen piti keksiä joku pien neule mukaan. Ja alpakat läks. Ei mitään hajua mitä niistä syntyis. 

Luento alkoi ja silmukoista rupesi muodostuu lapaset. Luento oli inspiroiva ja lapaset edistyivät. Tekniikaksi taas kerran valikoitui tuo 10 silmukkaa puikolla. Nyt vain tein tuon liitossilmukan toisin kuin aiemmin ja vielä aiemmin olin tehnyt. Oli mielenkiintoista miettiä kuinka osittain neulotuilla kerroksilla lapaset saisivat paremman istuvuuden ja muutamien kokeilujen kautta niistä tulikin oikein oivalliset! Ja sitten piti tehdäkin toinen lapanen peilikuvaksi. Joku ihmetteli, et kuin sitä ees voi neuloo tollasta luennolla, mut kyllä näillä aivoilla voi... tai noi silmukat tulee jostain muualta... selkäytimestä? Näin siis syntyivät Muumiolapaset. Kiitos nimimielikuvasta opiskelukollegalle!

Ja koska ideat ovat näköjään vähissä …tai sitten vain tykkään tästä tekniikasta… niin valmistuipa se pipokin! Tosin tässä lankana on aivan ihana New Yorkin tuliaislanka (…joululahja!).  Nooch Fiberin Central Park Fingering. Kertaamatonta pehmeää merinovillaa. Ja ei muuten varmasti kutita! Lanka melkein hehkuu tuota ihanaa vihreyttään. Ihanaa <3

Paljastanpa, että toinen tuliaiskerä on Chelsea Sock -lankaa… 80% merinovillaa, 10% nylonia mutta seassa vielä 10% KASHMIRIA! Sukkalangassa! Lanka niin ihanaa, että sitä pitää vielä hetki vain hypistellä.

Kun kaikki muutkin tekee tällaisia... Vai?

Pieneksi jääneitä ja rikki menneitä farkkuja ainakin tässä taloudessa riittää. Matonkuteeksi niitä yleensä olen leikellyt, mutta nyt päätin kokeilla jotain muuta. Viime aikoina on vastaan tullut paljon erilaisia ommeltuja lapasia. Vastaan tuli myös vanhoista farkuista ommeltuja rukkasia. Lapaset vai rukkaset?! Lapaset on neulosta ja rukkaset kangasta? Päätin sitten kokeilla itsekkin, että olisivatko ne millaiset. Farkku toivottavasti pitää tuulen poissa ja villa sisällä lämmittää.

Kaavat piirsin oman käden mukaan ja mieleisillä väljyysvaroilla. Tyyn ihanan pehmeiksi (ja reikäisiksi) kuluneet joustavat farkut päätyivät uusiokäyttöön tunnun ja kauniin värin perusteella. Vuoriksi löysin palan vanutettua Pirtin kehräämön villoista kudottua palttinaa. Olisiko ollut joku epäonnistunut  huivikokeilu. Rukkasen suussa on hyödynnetty farkun lahkeen käänteet kivana yksityiskohtana. Suunnittelin kyllä, että olisi neulonut siihen rannekkeen, mutta toimii mainiosti ilmankin!

Kaava ei ihan onnistunut ja materiaaliakin jäi, joten tein toisetkin. Kaava toimii tässä paremmin kun peukalolle on vähän lisätty väljyyttä ja sen paikkakin on parempi. Vuoriksi päätyi vanutetun villapaidan hihat. Tuo neulos, joka kääntyy rukkasen päälle on lisätty kaavan pituuteen.

 

Nää on miun lempparit! ...vaikka voi olla, että Tyyn kaa joudutaan välillä kisaamaan kumpi niitä saa pitää. Tosin nyt en saanut neidin käsiä edes lainaksi, että kuvat olisi saatu otettua rukkaset käsissä.

Tässä tuo paranneltu kaava. Se ei ole mikään millintarkka kaava, mutta tuolla tarkkudella ainakin minulle ihan riittävä. Kokoa voi säätää vaikka kopiokoneella suurentamalla/pienentämällä tarpeen mukaan. Vuori ja päällinen on tehty samalla kaavalla.

Vintin kätköistä

Se oli vuosi 2002 kun päätin alkaa harrastaa kansalaisopiston kursseja. Tämä kirjottujen peittojen kurssi oli yksi niistä kokeiluista. Ei sinänsä mikään uusi tekniikka minulle, mutta koskaan en ollut mitään valmista saanut aikaan. 

Inspiraatiosta. Muistan, kuinka kalenterini välissä oli varmasti vuosia kulkenut jostain lehdestä repäisty kuva, jossa oli muistaakseni maalattu tällainen kuviomaailma. Mielikuvissani se oli sellainen okran sävyinen. Tai sitten ei. Saattoi olla myös painokangas. Tuo leike on vuosien saatossa kuitenkin kadonnut, joten en inspiraation lähteelle enää pääse. 

Materiaaleista. En oikein tiedä mistä minulle oli tullut pussillinen tällaisiä villalankojen värikarttoja, joissa kutakin väriä oli pienen vyyhdin verran. Niistä sitten valikoin tähän pieneen peittooni itselleni todella vieraat värit. Pohjakangaskin löytyi varastoista. Pala luonnonvalkeaa villaa toimikkaaksi kudottuna. Viltissä on puuvillainen tikkivuori... sekin lienee ollut joku kierrätyspala!

 

Vinttikomeroa siivotessani tämä viltti sitten tupsahti taas käsiini. Aarre! Ei tämä viltti vintissä kaikkia näitä vuosia ole kuitenkaan ollut! Tyy syntyi 2004 ja tämä toimi hänen sänkynsä päiväpeitteenä. Hyvät ovat materiaalit olleet, kun ei yhtään ole nuhjaantunut! ...ja vinttiin tämä nyt joutuu kyllä takaisin. Jospa sille vielä käyttöä löytyisi!

Ja tuo kissa on Iiro. Tottakai villan päälle on heti päästävä kun sitä näin tarjolla on! Ida tyytyi nyt katsomaan vierestä.

Leikkiä valolla

Pitkin syksyä olen kameran kanssa valomaalausta tutkiskellut. Samalla miettinyt kuvia, joissa ei ole yhtään tarkkaa kohtaa. Kuin olisivat maalattuja. Epäselviä ajatuksia. Hajatelmia. Unia. Painajaisia ja haaveita. Näkymiä, kun silmät eivät enää jaksa nähdä. 

Tässä olis ensimmäiset jotenkin onnistuneet otokset, joissa nuo pohdiskelut ovat toteutuneet jo vähän sinnepäin. Värejä korjailtu, mutta muuten kameralla tehtyjä. Eihän nämä nyt valomaalauksen kriteereitä ehkä täytä... kun ovat maalattu vallitsevalla valolla... ja kameraa liikutellen... valoa kuitenkin miettien... mutta löytyyhän näistä noita valomaalauksen elementtejä. Eikö niin? Valonheijastumia. Valoheijastumista. 

On muuten aika vaikeaa saada kamera liikkumaan niin, että kuvasta tulisi halutun kaltainen. Tai edes sinnepäin. Jos kymmenestä kuvasta yksi onnistuu näin, niin hyvä. Tosin tässäkin kyllä kehittyy näkemään mikä kohde ja valo toimii. Ja kuinka sitä kameraa olisi liikuteltava. Ja milloin ja mihin tarkennettava... Niin. Nämäkin kuvat on pitänyt tarkentaa, vaikka sitä tarkkaa pistettä ei nyt sitten olekkaan näkyvissä.

Hämärää valoa ja pakkaslunta

Pieni retki lähimetsään ja Hanhilammelle tuotti kasan kuvia. Varsinaisesti työnalla oli tutkiskella valomaalausta kameralla, mutta tuli sitten otettua muutama muukin kuva. Valokin rupes jo loppumaan ja kylmä hiipimään takin alle.

Mutta mitäs sitä kipakassa pakkasessa kuvaatessa tarvii? No tietysti lämpimät lapaset, jotka sujauttaa kuvaamisen välissä sormikkaiden päälle lämmittämään. Nämä lapaset on neulottu Pirtin kehräämön hahtuvalangan jämistä, jotka ovat jo hyvänaikaa lankalaatikossa pyörineet. Lapaset ovat vanuttuneet muutaman lakanapyykin verran pesukoneessa ja ovat nyt paksua huopaa. Lämpöset ovat. Tänään kuvausreissulla meinasivat hävitä, kun maastoutuivat niin täydellisesti kuusimetsän pohjalle. Juurien, sammalien ja neulasten keskelle.