perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenterini on valmis

Tavallaan tässä on nyt paljon sellaista, mitä en ole koskaan ennen tehnyt... tai en ole pitkään aikaan tehnyt... tai joka ei ole ollut vain tapaistani... tai toisaalta on juuri sitä itseäni. 

En ole koskaan ennen neulonut mitään joulukalenterijuttuja. Ohjeesta. No tarkat saattavat huomata, että eihän tämäkään nyt ihan ohjeen mukaan mennyt. Ohjetta paksumpi lanka vaati hieman säätöä. Vuosiin en ole neulonut myöskään kirjoneuletta, mutta tämähän on taas vaihteeksi oikeinkin kivaa! Mukavuusalueelta poikkeavaa toimintaa on myös tämä neulominen tällaisista langoista, mutta kun näistäkin olisi jotenkin päästävä eroon ja mikäs parempi tapa kuin neuloa langat pois.

Ja tässäpä sitten tulos. Omaan makuun vallan mainiot sukat! Tosin ei nämä itselle neuloontuneet.






Langat: Tumma kuusimetsän vihreä - Vuorelman Viima
harmaa, keltainen ja vaalea beige Novitan 7 Veljestä

Niin. Sukat matkaavat salaiselle ystävälleni. Meillä oli töissä joulun alla Salainen ystävä -teema, jonka ideana on ilahduttaa arvottua työkaveria salaisesti sovitun ajan. No minä muistin ystävääni vain langanpätkillä... onneksi hän lopulta ymmärsi mistä oli kyse. Nyt sukat odottavat uuteen kotiin pääsyä.



tiistai 6. joulukuuta 2016

Maan alla

Niin. Maan alla. Viime keväällä, viimeisten lumien sulaessa, kävin Tanhuvaaran urheiluopistolla äidin roolissa. Tämä tarkoitti, että oli hyvin aikaa liikkua myös lähialueen metsissä. Opiston takaa, Purnuvuoren laelta, löytyi 2. maailmansodanaikainen kahden tykkiaseman patteri. Toinen näistä tykkiasemista on kunnostettu. Vähän liian siisti ja hengetön näin valokuvaajan silmin. Toinen sensijaan oli lumoava paikka. Tai yksin ollessa kyllä aika karmiva! Valitettavasti myös puuosiltaan täysin pehmeä. Paikalle ei ole myöskään opasteita, mutta kartasta merkki kyllä löytyy. Ja perille vie polku. Bunkkerin pienistä ikkunakoloista (eivät muuten ehkä ole "ikkunoita") siivilöityvä valo lumosi niin, että voitin sisäiset mörköpelkoni.

Harmikseni en ottanut jalkaa kameraan mukaan ja vähän väärällä objektiivillakin olin varustautunut matkaan. Mutta ei anneta sen haitata. Tänne menen kyllä vielä uudestaankin. Ehkä kuvaan siellä jotain muutakin kuin tuhjää tilaa ja valoa.



Eilen tutkin kuvakansioitani ja nämä kuvat tulivat siellä vastaan. Tänään tänne blogiin valikoitui vain nämä kaksi hyvin harmaata kuvaa. Jotenkin ei ollut yhtään värikäs päivä. Niin. Itsenäisyyspäivähän tännään on. Kynttilän valoa hämärässä. 

Paikka ei muuten ole kokonaisuudessaan näin harmaa, vaan uskomattomia oransseja, vihreitä ja ruskeita löytyy myös! Niitä sitten ehkä värikkäämpänä päivänä. 



maanantai 20. kesäkuuta 2016

Hidastaen kohti lomaa

Kesäkuisena perjantai aamuna suuntasin matkani kohti Jyväskylää. Olin ilmottautunut Puutarhajamboré - filmipohjaisen fotoetsauksen työpajaan Ratamoon. Odotettaivssa oli neulanreikäkameran rakentamista, kuvaamista, syanotypioita ja niiden toonauksia ja vielä päälle fotoetsausta! ...ja aikaa tosiaan tuo kolme päivää. 
Työskentelytahti oli aikasta mukava. Ensimmäisenä päivänä sain otettua kolme kuvaa! Niin. Kolme kuvaa. Tässä tulossa ensimmäinen. Puutarhassa oli hurjan hieno kiinanlaikkuköynös, jonka lävitse kauniisti siilautuvaa valoa halusin kuvata. (Ekassa kuvassa luonnosteluja puhelimen kameralla... jolla nämä kaikki kuvat muuten otettu.)
Valaistusolosuhteet vaihtelivat kovasti. Samoin valotusajat. Kauniita valoja riitti. Varjoja myös. 
Ja kuinkas ollakkaan. Ensimmäien kuva lumosi, toinen kuva onnistui ja kolmas kuva meni pieleen. En ensimmäistä kuvaa ottaessani ymmärtänyt kuinka laaja kuvakulmasta oikeasti tulee. Kuvittelin ottavani kuvan, jossa olisi vain tuota kaunista köynöstä. Kuvaan kuitenkin tallentui puutarhan penkki. Kuvaan syntyi tarina. 
Ja sitten vaan herkistelttin paperit ja valotettiin. Ratamossa olisi ollut mainio mahdollisuus valottaa myös keinovalolla, mutta jotenkin ajatus auringolla valottamiseen houkutti enemmän. Filmini oli kovin alivalottunut, mutta sitäpä pystyi paikkaamaan nyt pitkillä valotusajoilla. ...ja olivat muuten pitkiä! Edelleen elämässä vallinnutta rytmiä hidastellen. Nautin.
Pesun jälkeen kuva pääsi vielä hapettumaan vetyperoksidi kylpyyn. Tää onnen ja innostuksen tunne! Kannattaa kokeilla. 
Kurssilaisten sinisiä kuvia kuivumassa. Mielenkiitoista oli huomata itsestä, että tälläkertaa sain tälaisessa kurssiympäristössä aikaiseksi jopa jotain! Yleensä kun näin ei pääse tapahtumaan, sillä muiden prosessien seuraaminen on niin mielenkiintoista. Ja niistä kyllä myös oppii. Emma ja Jyrki (opet) onnistuivat kyllä järjestelyissä niin, että minäkin toimin!
Toonaamalla sitten saatiin tuota sinisyyttä pois. Teellä ehkä näistä kokeiluista mieluisimmat tulokset. Sopii tuohon kuvan japanilaiseen teemaan oikein mainiosti.
Toisella filmillä tein pikaisen kokeilun todeten senkin hyvin käyttökelpoiseksi. Raparperin lehtiä sammakkoperspektiivistä. Jostain kumman syystä tykkään kuvata kasvit aina näin. Tai taidan kyllä kuvata sitä lehtien läpi siivilöytyvää valoa. Tässä lehdet toonauksen vielä kylvyssä.
Fotoetsaukseen ei oma aikani kyllä riittänyt, mutta sain kuitenkin tehdyksi laatan. lienee hankkiuduttava seuraavalle kurssille, jotta sitä voin käyttää. Ei taida kotikonstein kasviprässillä painaminen onnistua!?
Kotiinviemisenä kurssilta säkillinen hyvää mieltä ja onnen tunteita, muutama vedos (joihin olen jopa oikein tyytyväinen) ja arpajaisissa voittamani neulanreikäkamera! Kamera paketoitu tuonne ajankouhtaiseen sanomalehtikääreeseen. Loma alkaa pian ja luulempa, että tämä puuha jatkuu. Jokseenkin lomalaiselle sopivaa on työskentelytahti tällaisessa puuhassa.



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Dominolapasia

Ihmeiden aika ei ole ohi. Olen ajatellut, että en jaksa kirjoitella ohjeita yhtään mihinkään, mutta jälleen teen poikkeuksen. Tai no. Ennemmän kuvallinen poikkeus tämä taas on. Ja ei. Idea ei ole omani. Domino tekniikalla on tehtyjä lapasohjeita on ollut monessa paikkaa, sekä lehdissä, että blogeissa. Peukalot vaan näyttivät niin köpösiltä, että päätin miettiä kuinka sen saisi tehtyä paremman muotoiseksi... peukalon muotoiseksi. Eli alkuperäistä ohjeesta ei tietoa... tässä se kuinka nämä neuloin ja etenkin, kuinka nuo peukut tein. Kaksi erilaista vaihtoehtoa luonnosteltuna kuviksi.

Eli tarinaan. Selailin taas kerran erilaisia kuvia, että mitä ihmettä sitä seuraavaksi neuloisi. Noita lankoja kun riittää ja määrät ovat aika pieniä. Tälläkertaa lapasenkokoisia nyyttejä. Törmäsin näihin domino lapasiin. Domino tekniikalla olen toteuttanut aiemminkin mm. tämän lahjaksi antamani viltin. Ja voisin vannoa, että joskus koululaisena on tullut neulottua myös ne "mummon palatossut"... eli juuri tällä samalla tekniilalla!

Ensin päätin ottaa nopeasti neuloontuvaa valkoista villalankaa, jonka nimeä en todellakaan muista. Novitaa se oli, mutta ei sellaista Novitalle ominaista lankaa. Ostaisin lisääkin, jos tulisi vastaan. 100% villaa tuoksun kera ja tuollainen mielenkiintoinen kierre. Voin sanoa, että näin neulottu peukku on lähes täydellinen! Jotta tällaisen peukun saa tehtyä, on langan oltava suhteellisen paksua... tai käden pieni... jotta peukku sattuisi oikeaan kohtaan. Ruutujen koko kun on tavallaan vakio suhteessa langanvahvuuteen/silmukkamääriin. (Ohje tuolla lopussa.)











Tämä toinen versio on neulottu aikoinani Hämeenlinnasta ostamastani alpakasta. Ja kyllä. Aika monta vuotta ollen säilytellyt tätäkin jämänytteröä! Vyötteitä ei enää ole, mutta ohutta on ja hienona. Aikoinani koneella neuloin näistä itselleni puseron. 

Tällainen peukku ei ole ihan niin istuva. Tai istuu, mutta lapanen lähtee kädessä hieman kiertämään. Tälläisessä notkeassa alpakkaneuloksessa tosin se ei ole käytössä osoittautunut ongelmaksi. Suosittelen ensisijaisesti siis tuota toista peukkumallia. Tosin tällä langalla ei aikuisen koossa peukku olisi oikeaan kohtaan sattunut.





Näin tänne kesän keskelle saatiin lapasia. Kuvista voi päätellä, että jutun julkaisu on pikkaisen venynyt, mutta lapasia tuolla kylmassä ja sateessa nyt melkeen tarvitseekin!