perjantai 26. helmikuuta 2016

Kun kaikki muutkin tekee tällaisia... Vai?

Pieneksi jääneitä ja rikki menneitä farkkuja ainakin tässä taloudessa riittää. Matonkuteeksi niitä yleensä olen leikellyt, mutta nyt päätin kokeilla jotain muuta. Viime aikoina on vastaan tullut paljon erilaisia ommeltuja lapasia. Vastaan tuli myös vanhoista farkuista ommeltuja rukkasia. Lapaset vai rukkaset?! Lapaset on neulosta ja rukkaset kangasta? Päätin sitten kokeilla itsekkin, että olisivatko ne millaiset. Farkku toivottavasti pitää tuulen poissa ja villa sisällä lämmittää.


Kaavat piirsin oman käden mukaan ja mieleisillä väljyysvaroilla. Tyyn ihanan pehmeiksi (ja reikäisiksi) kuluneet joustavat farkut päätyivät uusiokäyttöön tunnun ja kauniin värin perusteella. Vuoriksi löysin palan vanutettua Pirtin kehräämön villoista kudottua palttinaa. Olisiko ollut joku epäonnistunut  huivikokeilu. Rukkasen suussa on hyödynnetty farkun lahkeen käänteet kivana yksityiskohtana. Suunnittelin kyllä, että olisi neulonut siihen rannekkeen, mutta toimii mainiosti ilmankin!

Kaava ei ihan onnistunut ja materiaaliakin jäi, joten tein toisetkin. Kaava toimii tässä paremmin kun peukalolle on vähän lisätty väljyyttä ja sen paikkakin on parempi. Vuoriksi päätyi vanutetun villapaidan hihat. Tuo neulos, joka kääntyy rukkasen päälle on lisätty kaavan pituuteen.

 





Nää on miun lempparit! ...vaikka voi olla, että Tyyn kaa joudutaan välillä kisaamaan kumpi niitä saa pitää. Tosin nyt en saanut neidin käsiä edes lainaksi, että kuvat olisi saatu otettua rukkaset käsissä.

Tässä tuo paranneltu kaava. Se ei ole mikään millintarkka kaava, mutta tuolla tarkkudella ainakin minulle ihan riittävä. Kokoa voi säätää vaikka kopiokoneella suurentamalla/pienentämällä tarpeen mukaan. Vuori ja päällinen on tehty samalla kaavalla.




5 kommenttia:

  1. Enpä ole ennen näitä nähnyt, mutta aivan upeat! Mahtavaa, kun voi uusiokäyttää farkut näinkin kivalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla vähän niin, että kun kerran johonki huomion kiinnittää, niin sit niitä rupee näkemään ;)

      Rukkaset olivat viikonloppuna metsäretkellä testissä. Neiti otti ne käyttöönsä, kun omat rukkaset kastuivat läpi... ja nämä ei missään vaiheessa tuntuneet märiltä! Tiukalta kriitikolta sain pisteet tällä kertaa. Villa on kyllä ihan ykkönen näillä ominaisuuksillaan!

      Poista
  2. En ole minäkään ennen tuollaisia nähnyt, kivat ovat ja jos vielä toimivatkin. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) jotenkin tämä kommenttisi oli jäänyt huomiotta, mutta täytyypä tutustua blogiisi. Aurinkoisia kevätpäiviä!

      Poista
  3. kiva, farkut vois toimiakin talvisempiin hanskoihin :)

    VastaaPoista