lämmintä niskaan...

No nyt tulee neuloosin tuotoksia oikein urakalla! Esittelyyn pääsi jo jonkin aikaa viimeistelyä odottaneet huivit ja yksi viime talven suosikeistani. Olen jokseenkin ylpeä itsestäni, että näin moni neule valmistui viimeinkin. Neulontaprosessissa kun minua kiinnostaa nuo silmukat ja neulon langat usein moneen kertaa... ja viimeistely sitten jääkin....

Ensimmäisenä siis viime talven suosikkini. Ihastuin tuohon lankaan jo muutama vuosi takaperin. Lanka on Araucanian polyamidilla vahvistettua villalankaa... josta sukkia olen yleensä neulonut, mutta tämän langan värit eivät kuulu kengän sisään...

 

Huivi on siis tuollainen lenkki ja alemmasta kuvasta näkyy sidos tarkemmin... en kyllä yhtään muista mistä olen tuon sidoksen napannut... vai tuliko kokeilun kautta?

Toinen jo syksyllä käyttöön otettu huivi on neulottu paikallisen lankaliikkeen ale-korista napatusta Rowanin summer tweed langasta. Lanka on ihanan silkkistä (70%). Väri oli mielestäni tavattoman "kalju", mutta mitä pidemmälle syksy eteni, sen enemmän olen huivin väristä pitänyt. Inspiraation mallista sain 100% rain blogin Veeran huivista. Inspiraation siksi, että huivi on neulottu kuvasta, joka oli jäänyt mieleeni tuosta blogista. Yleensäottaen voisin joskus lukea noita ohjeita, niin ei kaikkea tarvitsisi itse ajatella...

Tämän seuraavan huivin idean nappasin joskus kierrellessäni ystäväni kanssa kauppoja... sitä ei niin usein tapahdukaan. Malli oli ihanan kesäinen laskeutuva hartiahuivi... no, minun on sitten aivan kaikkea muuta. Kesällä aloin siivota lankavarastoja ja löysin pussillisen pääasiassa Pirtin kehräämön villalankoja, mutta seassa olikin myös itse kehräämiäni lankoja. Mikä ihana yllätys! Viime talven kovat pakkaset mielessä neuloin noista langoista vilukissan huivin. Ensi talven pakkaset eivät nyt minua vaivaa! ...no, neuloin tämänkin huivin kahteen kertaan... ensimmäinen oli liian pitkä... Huivin päissä on tuollaiset solmiamisnauhat  ja se on neulottu noin niinkun "väärinpäin" huiviksi... poikittain?

 

Tässä alemmasa kuvassa näkyy yksi raita tuota itse kehräämääni harmaata lankaa... olisipa ihana kaivaa rukki vintistä ja tehdä lankaa pitkästä aikaa. Kehräämään minut on muuten opettanut vuosia sitten Mustosen Raija Raijan Aitasta...

 

Seuraava huivi, tai miksikä tuota nyt kutsutaan... keeppi... on myös neulottu ale langoista. Rowanin Savannahista. Lanka on aika kivan näköinen... tuollainen nauhalanka, joka on "siksakattu" vielä lopuksi. Puuvillaa ja silkkiä. Innostuin noista lyhennetyistä kerroksista niin, että kokeilin kaikenlaisia juttuja, kunnes tämä rupesi syntymään... ja kun vielä keksin varastosta nuo aivan täydelliset napit! Keepin saa puettua monin erilaisin tavoin, kun napittaa sitä eri napinläpiin.... Helma ja pääntie mutkittelee vähän miten sattuu...

 

 

 Tässä nää täydelliset napit... ja neulospintaa...

... ja viimeinen kuva onkin sitten vielä keskeneräisestä työstä...( joita nyt sattuu olemaan tällä hetkellä aika monta, paha neuloosi päällä)... lankaa jäi vielä kerän verran (purettua) joten päätin neuloa siitä vielä tuollaisen mutkahuivin... johon saatan ommella muutaman napin... tai jos en sitä pura ja keksi jotain kivempaa neulottavaa...

Isänpäivää ja varhaisia muistoja

Jälleen on tämä päivä vuodesta, jolloin tulee muisteltua omaa isää. Isäni koin tarinankertojana ja kuuntelijana. Oman tiensä kulkijana. Tukijana. Käsittämättömänpitkähermoisena. Vain kerran sain hänet suuttumaan kun teininä oikein kunnolla testasin. Silloin lensi tomaatti seinään. En unohda sitä ikinä. Itsestään hän ei numeroa tehnyt.

Selailin vanhoja valokuvia ja poimin sieltä muutaman otoksen tännekin. Mietin kuvia selatessa, että miten ne liittyvät oikeastaan tähän blogiini... no isän kanssa tehtiin kaikenlaista. Asioita, jotka ovat edelleenkin kovin merkityksellisiä omassa elämässä.

Keskimmäisessä kuvissa ollaan mökillä ja rakennetaan saunan perustuksia. Tekemässä yhdessä. Isä tasoittaa ja minä kaivan kuoppaa. Oikealla katsellaan niemessä ohi ajavia laivoja. Silloin vielä laivat kulkivat säännöllisesti Anttolassa. Veneiden tarkkailu kuuluu edelleenkin mökkeilyyn... tosin tuossa niemessä istuskelee mielellään ihan muutenvaankin. Mieli lepää ja voimaantuu.

Olen usein miettinyt, että liittyykö noihin päiväuniini (vasen kuva) varhaisin oma muistoni. Vieläkin koen kuulevani nuo äänet. Rakentamisen äänet. Talkooporukan puheet. Kuva tietysti tukee muistoa, mutta juuri tuo äänimaailma on voimakkaana edelleen mielessäni kun katson tätä kuvaa. Mökkeilyn äänet... tai äänettömyys... ovat kovin kiehtovia vieläkin. Mökillä on aikaa kuunnella... ja muistella.

Sytytän kynttilän jälleen isän muistolle... ja kaipuulle.