Kiitollisuudesta ja pysähtymisen mahdollisuudesta

Heräsin aamulla aikaisin. Vilkaisin ulos. Käänsin kylkeä ja pakotin itseni vielä torkahtamaan. Heräsin ja vilkaisin uudelleen ulos. Voi mikä sakea sumu ja aurinko jossain kaukana sen takana. Ylös. Kamera! Ulos.

En nyt mitään suurta filosofista vuodatusta tästä aiheesta ole kirjoittamassa, mutta nämä kuvat jotka aamulla otin puhukoon puolestaan. Ajatuksena se, että vaikka elämä välillä onkin kovin sumuista ja kudelmat vähän mitä sattuu, niin tavattoman kaunista tämä kuitenkin on. Jokaisessa hetkessä. Jos vain haluaa nähdä. Pysähtyä ja katsoa.

Mikkelin yksi mielenkiintoinen paikka on tämä näissä kuvissa näkyvä 7-niminen joki. Se laskee Mikkelin taajaman alueella Rantakylän Naistingilta päätyen Saimaaseen ja satamaan. Muuttaen nimeään tosiaan tuon seitsemän kertaa. Tässä meidän kohdalla se lienee Pankajoki. Pankalammen ja Hanhilammen välissä. Tulee puhuttua usein Hanhijoesta, vaikka Hanhijoeksi se taitaa muuttua vasta Hanhilammen jälkeen...