Sitä aina toivoo, ettei olisi luonteeltaan säilyttäjä. Mutta joskus siitäkin piirteestään voi olla onnellinen. Olen joutunut tyhjentämään muutama vuosi takaperin isäni kodin ja tänä talvena on ollut vuorossa äitini koti (urakka kyllä pahasti kesken...). Ja nyt samalla ilmeisesti pidän omasta elämästäni jonkinlaista välitilinpäätöstä ja olen siivoillut nurkista urakalla sinne kertyneitä tavaroita pois ja kiertoon.
Monia asioita pyörittelen käsissäni pitkään ja en vain voi laittaa niitä pois. Ja niin kävi näillekin Aino-mummin vanhoille pussilakanoille. Voitte kuvitella miten ihanan pehmeitä ja mukavan tuntuisia nämä ovat ihoa vasten. Ne vain olivat auttamatta liian pieniä nykykokoisiin peittoihin ja niinpä niitä käytettiin vain kesäisin, kun peittoa ei tarvinnut sulloa sisälle. Mutta tilaa ne veivät kaapissa turkasen paljon.
Ja sitten miulla välähti. Leikkelin ne (siis vain kolme tähän meni...) tilkuiksi ja ompelin tuplapussilakanaksi ja tyynyliinoiksi. Ensimmäiseksi yöksi sain sitten tälläisen yövieraan viereeni, sillä olin ommellut kuulemma maailman parhaat pussilakanat. Tilaus vastaavasta, mutta turkoosinsävyisestä pussilakanasta neidin omaan sänkyyn onnistunee :)
 |
| Illalla. |
 |
| Aamulla. |
Hyvin nukutti kumpaakin. Ihan kuin olisimme olleet mökillä. Ehkäpä ompelen mökillekin vastaavat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti