perjantai 14. syyskuuta 2012

lähti lapasesta....

... jälleen... tuo kirjan nimi on ehkä parhaita mitä aikoihin olen tavannut. On usein juuri tuollainen olo. Tietysti olen seuraillut tuota MadeByMyself  blogia ja ihastellut noita neuleita. Niin myös tuota kirjaa, joka on mielestäni kaunis ja mukavan tuntuinen kädessä (joka on muuten minulle ihan älyttömän tärkeä kirjan ominaisuus!). Olin kuitenkin päättänyt, että nyt en enää osta uusia kirjoja (enkä lehtiä), mutta kuten jo arvata saatatte, niin ei taaskaan käynyt. Kampaajalta tullessa poikkesin kauppaan ja kirja oli alessa... ja lähti meille.

Parasta kai pyrkiä noiden kirjaostostenkin kanssa harkintaan. En niitä kuitenkaan voi vastustaa...



Meille lähti myös kirpparilta kassillinen pellavalankaa (hävyttömän halpaan hintaan) sekä tuiki tarpeellisia Fiskarssin lusikoita, haarukoita ja veitsiä. Nekin mielestäni eddullisesti. Kaikki mukavia kädessä. Se, että en nyt ihan välttämättä tarvinnut noita ruokailuvälineitä ... saati tuota pussillista pellavia ... kertoo kyllä, että taisi lähteä lapasesta todella :)

Nyt vain pohdin, että mitä noilla pellavilla teen. Ensimmäinen ajatus oli, että sitä on sen verran paljon, että taidan tuftata... mutta voisi niistä virkatakin. Siitäpä sitten toisen kerran. (Ettekä nytkään saaneet nähdä mitään tekemisiäni)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti