sunnuntai 4. elokuuta 2013

Voi mikä päivä!

Koko kesäloma odoteltiin tätä päivää... hyvässä ja toisaalta haikeassa mielin. Oli Avoimet puutarhat -päivä... ja viimeinen lomapäivä. Kameroiden akut ladattuina ja muistikortit tyhjennettyinä läksimme Tyyn kanssa jälleen tutkimaan, ihastelemaan, haaveilemaan, yllättymään... Ja tänään myös järkyttävästi hikoilemaan!

Aloitimme tuolta Vanhasta Kilkkilästä. Ja täytyy nyt myöntää, että olisihan tuon reissun voinut tehdä jo aiemmin. Aivan hurmaava paikka. Kai liian lähellä, mutta kuitenkin vähän kaukana... Ihanassa vanhassa tuvassa päätimme syödä... ihan kunnon keitot ja jälkkäriksi kakkua :) Vanhassa Kilkkilässä on siis myös mainio kahvila!

 
 
 
Puutarha oli niin täynnä kaikkea ihanaa, että en näin ensimmäisiellä kerralla kyennyt kuvaamiseen keskittymään kun puutarha yllätti kokoajan. Suurin ihastuksen aihe ja se mitä me ollaan meillekin haaveiltu ovat nuo huoneet. Ovet aina uusiin tiloihin. Majat. Piilot. Varjot.
 
Suunnitelmat vaan eivät toteudu ihan niin nopsaan kun mieli... mutta kyllä ne pikkuhiljaa rakennellaan!

 
Kuvasin jälleen tuota Tyyn valokuvausta, mutta nyt yritän hillitä näitä :) Kilkkilässä on esillä myös taidetta. Tyy ihastui kovin yhteen Mari Liimataisen naivistiseen kissatauluun... Ja nyt kun mietin asiaa tarkemmin olisi se kannattanut ostaa... joululahjaksi vaikka... täytyyköhän käydä se sieltä vielä hakemassa! (luotan siihen, että Tyy ei ole niin kiinnostunut näistä jutuistani, vaikka kuvat yhdessä valittiinkin...)
 
Nää on näitä miun lemppareita... yksiä sellaisia....
 
... Ja näistä rättimatoista en pääse eroon <3
Matka jatkui jo entuudestaan tuttuun paikkaan eli Siilin pihalle. Ei haittaa yhtään, että samassa puutarhassa käy kahteen kertaa kesässä. Oli niin eri näköistä kun tuolloin kesäkuussa. Matkaan täältä tarttui hyvää mieltä, miljoona valokuvaa, kaksi paratiisi liljan tainta ja rasiallinen vadelmia.

Niin ja muistin käyttää vuosia hukassa ollutta kameran linssiä... sen mitä sitä Tyyn kuvaamiselta sain lainata... omaani! ... mutta tämä jo ensimmäiseen filmijärkkäriini hankkima lähilinssi oli siis todellakin hävyksissä pitkään ja yhtenä päivänä se vain oli tuossa kameralaukussa... käsittämätöintä!

 
 
 
 
 
Ja Siiilin pihalta retken oli tarkoitus jatkua kotiin... no eipä sitten maltettu... Ajoimme Kiiskimäenkadun puutarhan "tarkastukseen"...

 
Ja tällainen viidakko oli kasvanut :) ... Pala maata ja taivasta -tapahtumassa kävimme täällä viimeksi ja tuossa samaisessa kohdassa ikuistin tuon miun Neidin kuvaamassa silloinkin... ja kyllä se tuolla nytkin on... Ei niin vesirokkoisena :)
 


 
Tiina on taiteilija/muotoilija joka töissään käyttää mm. lasia. Toki puutarhassa oli esillä maalauksia ja valokuviakin. Mutta tämä.  Millainen kokoelma aarteita noilla kuistin ikkunalaudoilla onkaan!
 
Miksiköhän omalla pihallani ei kasva yhtään unikkoa! On niitä ollut mutta nyt  ei ole näkynyt.
 
 
Ja sitten kotiin! ... ei tietenkään! Vielä käväistiin jätskillä Mikkelipuistossa :D ... ja tarkistettiin taimikaupan valikoimat :) ... ja leikkipuisto!


Ja aamulla töihin. Näin se loma sitten on saatettu päätökseen, mutta kesä jatkuu!

Oli ihana Päivä!




3 kommenttia:

  1. Onpa kiva nähdä jonkun toisen ottamia kuvia pihaltaan:) Kuvakulmat ovat erilaisia, joten kaikki näyttää uudenlaiselta. Kiitos käynnistä!

    VastaaPoista