Aika

 Aika on ollut nyt jotenkin kovin ajankohtainen aihe. Tekisi mieli valittaa, että minne se aika oikein katoaa! Mutta ei se minnekään katoa. Olen vain täyttänyt aikani kovin tehokkaasti. Yksi viikko vierähti, kun töissä oli Comenius vieraita (päivät venyivät öiksi vieraiden kanssa puuhaillessa). Ja toinen viikko meni sitten siitä toipuessa... no ei, mutta kaikenlaista on tullut tehtyä. Edes neuletta ei käsiin ole joutanut ottaa.

Syksy on myös sellaista aikaa, että ajan kulkuun kiinnittää enemmän huomiota... ainakin minä. Sytyttelen kynttilöitä ja lämmitän uunia. Katselen tulta ja vain olen. (Saatan jonkun ajatuksen myös ajatella.)

Luonnossa on myös käsittämättömiä valoilmiöitä. Nuo kuvat ovat hautuumaalta, jonne saateltiin suvun vanhin täti lepäämään. Valo oli mitä kaunein tuona päivänä. Tuossa valokuvassa on vain häivähdys sitä tummaa taivasta ja kirkasta aurinkoa. Äitini oli veljensä kanssa laittanut sukuhaudan syyskuntoon ja jälleen kerran se oli kovin kaunis. Vaikka asumme aivan hautuumaan vieressä, en siellä kovin usein kuitenkaan käy. Mutta käynti siellä kertoo jotenkin lempeästi ajan rajallisuudesta. On elettävä nyt.

 

Ajasta kertoo myös tämä kaulahuivi, jonka tänään äitini luota löysin. Olin kai 16-vuotias kun löysin äitini kirjan joka kertoi sienivärjäyksestä. (Carla&Eric Sundström: Sienivärjäys) Samana kesänä kävin ensimmäisen värjäyskurssini ja se oli menoa. Sieni- ja kasvivärjäystä olen tehnyt välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta lopettanut sitä en ole enkä varmaan tule koskaan lopettamaankaan. Värjärikillassakin olin mukana sen alkuaikoina, mutta nyt se on jäänyt. (Aika ei riitä! ...)

Mutta tämä huivi. Sen on neulonut äitini. Mikä siitä tekee niin merkityksellisen, niin se on neulottu ensimmäisen värjäämäni ja neulomani villatakin purkulangoista. Se takki käytettiin puhki. Äitini oli lopulta purkanut sen ja ottanut talteen langat ehjemmistä paikoista. Huivissa on 12 erilaista pintaneuletta ja jokainen on erivärinen. Pieni jippo tuohon huivin toteutukseen liittyy. Langan päät värinvaihtokohdissa on neulottu korkkiruuveille. (Kuvassa taitaa niitä näkyä kyllä aika huonosti, mutta tuossa keltaisessa raidassa taitaa olla pari kiekuraa.)



 Aikaan liittyy myös se, että kasvihuone on siivottava talven tieltä. Tänä vuonna tein sen ennen pakkasia! Oli paljon mukavampaa näin. Tomaatteja löytyi vielä yllättävän paljon sisälle kypsymään. (Nuo "mustat" tomaatit on muuten kaikista parhaita joita olen koskaan viljellyt!) Kypsiä paprikoitakin oli vielä kymmenkunta. (Viimeisiin munakoisoihin oli home iskenyt!) Chilejä minulla on myös ollut monenmoisia ja olen niitä yksivuotisina kasvattanut. Sain kuitenkin vihiä, että niitä voisi myös talvettaa. Kokeillaan.

Kesän olen saanut nauttia vaaleasta ja "tyhjästä" kuistista, mutta nyt se alkaa taas  täyttyä. Olen siinä talvettanut pelakuuni jo 7 vuoden ajan ja hyvin ovat viihtyneet. Valkoisia pelakuita minulla pääasiassa on, mutta tuon punaisen pelastin joutumasta naapurin kompostiin... oli pakko. Toinen oli lohennpunainen, jonka onnistuin ottamaan hengiltä kesällä.

Tuo penkki kukkien alla on muuten suvussa kulkenut vanha kudontapenkki. Raahasin sen tänään  äitini luota tuohon kuistille ja luovuin viimeisestä Ikean kalusteestani (pyöreästä metalli pöydästä)... Tämä ratkaisu on parempi.

Ilta on jo hämärtymässä, joten menen taas sytyttämään muutamia kynttilöitä ja nautiskelen hiljaisuudesta... ehkä hiukan neuloen.