Kettu Repolaisen seikkailut ja TALVI

Meillä on yläkerrassa yksi suuri huone ja yksi pieni. Minä majoitun tuossa pienessä ja siinä suuressa on  Tyynen valtakunta sekä yhteinen työsketelypöytämme. Tilaa on jakanut kaappi, jonka selkämys on ollut aivan kamalan näköinen. No eipäs ole enää! Yhdessä tapetoimme sen vanhan kirjan sivuilla... Kettu Repolaisen seikkailuilla (Markus-sedän kertoilemana). Kirja oli jo vanha (1941), irtolehtinen, teippailtu ja roskiksesta pelastettu. Kaappikin jo jatkoajan saanutta mallia... joku aika takaperin maalasin sen ja en raaskinutkaan laittaa sitä kiertoon.

Kellarin komerosta löytyi vielä elossa olevaa tapettiliimaa ja aloitimme työt. Tyyne levitti liisteriä ja minä ladoin sivuja Tyynen ohjeiden mukaan kaapin takaseinään. Haasteita hieman aiheutti, kun takaseinässä oli valkeaa paperia levypinnan päällä... olisi kannattanut ottaa pois... mutta en sitten ottanut.... levy ei myöskään ollut yhtenäinen, vaan kolmesta osasta nidottu...   

 

 

Lomalaisella on lomalaisen tukka... mutta välillä piti toki lukea, tarina oli kovin mielenkiintoinen... Paperit tuossa vielä märkiä ja siksi näyttävät kovin ryppyisiltä. 

 

Tässä valmista... en malttanut odottaa kuvauksen kanssa huomiseen ja nyt kuva tuollainen hämärä... ja "tapetti" näyttää jotenkin kirjavalta, mitä se ei oikeasti kyllä ole... Kaapin päällä on minun ja veljeni vanha (huutokaupasta äitini hankkima) Jukka-leikkiauto.

Mutta: Talvi on ainakin käväisemässä täällä! Aamuiset työmatkat venyivät viime viikolla, kun piti ihailla kuinka luonto oli käsittämättömän kaunis...  Ja tietysti en aamutokkurassa kameraa muistanut mukaani napata (yhtenäkään aamuna!), vaikka olin sen jo oven eteen illalla valmiiksi laittanut... Nää on räpsitty kännykällä... sormet kohmeessa...

 

... No, tuo pullo ei nyt ole ehkä kaunis ajatus, mutta jotenkin sekin kauniilta näytti... Töihin meno reitistäni n. puolet kulkee tällaisessa kauniissa puistossa ja nautin etenkin näistä syksyn ensimmäisistä pakkas aamuista.

 

 

Ja tänään kävimme perinteiseen tapaan kävellen äänestämässä... ihanassa talvisessa säässä.

 

Kaiken tämän muun tohinan keskellä olen kärsinyt pahasta neuloosista... aloittanut ainakin viisi erilaista projektia... saanut niistä valmiiksi vain tämän... "varasto alpakoista" neulotun myssyn...

 

 

naulakoita

Viime aikoina on kovasti tuntunut siltä, että mitään ei saa aikaiseksi. Mutta taas pari asiaa kotona olen saanut tehtyä tai siivottua. Ensimmäinen suuri homma oli tuossa muutamia päiviä sitten, kun yksi naulakko romahti alas seinältä... Onneksi päällä oli vain kymmeniä kirjoja ja työkaluja... ja mitään ei mennyt rikki! Toinen naulakko ... tai seinäkoukut oikeestaan... tipahti eilen tuosta pesukoneen vierestä... mitähän seuraavaksi?

 

Mutta vaikka vanhat naulakot tipahtelevat, niin sain laitettua uuden paikoilleen. Tai uudesta ei kyllä voi puhua... eikä oikeestaan edes naulakosta, mutta kumminkin. Kesällä töissä tyhjennettiin romuvarastoja lavalle ja työhuoneestani katselin ja päätin, että mitään en tarvitse. Mukaan kuitenkin lähti pätkä tuollaista "naulakkoa"... siinä on aikaisemmin säilytetty opetustauluja. Se oli jotenkin vaan niin kaunis... numeroita 1 -20. 

 

 

Nyt naulakossa roikkuu suosikki henkarissani suosikki mekkoni. Henkarin olen Hämeenlinnassa asuessani ostanut kirpparilta... se ei ollut edes myynnissä, mutta kun kauniisti pyysin saada ostaa sen, niin möivät. Kaunis koivuinen henkari sopii täydellisesti tuohon naulakkoon :) (Ja mekko myös joka on Globe  Hopen mallistoa...)

 

Eilen sain viimein myös pääteltyä yhden neuleeni. Lankojen päättely ei kuulu suosikki askareisiini :)

Tästäkin langasta (Sirdarin Just Soya) kerkesin kokeilla kaikenlaista, mutta päädyin sitten kuitenkin tällaiseen simppeliin neuletakkiin. Lanka on kovin löllöä ja se vaikutti mallin valintaan todella paljon! Malli on siis omani ... joskin ei siinä nyt mitään sen kummallisempaa mallia ole. Neuloin sen pääntieltä helmaan sillä ajatuksella että pituuteen saan siten neulottua kaikki langat. Muutama metri vain jäikin. Kiinnityskin hoituu tuollaisella vanhalla tummentuneella hopeisella soljella.

 

Loppukevennyksenä yksi suosikki työkaluistani! Ilman tällaista peliä ei elämisestäni ja asumisestani tässä talossa tulisi mitään! Kone on mukavan pieni, mutta pippurinen :)

 

Tuossa ruuvivääntimen alla (myös tuon langan alla) on muuten tuollainen pikku penkki, joka oli talossa kun muutimme tänne. Sekin on osoittautunut kovin tarpeelliseksi!  Tämän avulla Tyyne pienenä kiipesi yöllä viereeni nukkumaan :) ja itse yletän vaatekaapin ylähyllyltä tavarat.  Ja pinta on remonteissa kulunut mielestäni kauniiksi...

 

Aika

 Aika on ollut nyt jotenkin kovin ajankohtainen aihe. Tekisi mieli valittaa, että minne se aika oikein katoaa! Mutta ei se minnekään katoa. Olen vain täyttänyt aikani kovin tehokkaasti. Yksi viikko vierähti, kun töissä oli Comenius vieraita (päivät venyivät öiksi vieraiden kanssa puuhaillessa). Ja toinen viikko meni sitten siitä toipuessa... no ei, mutta kaikenlaista on tullut tehtyä. Edes neuletta ei käsiin ole joutanut ottaa.

Syksy on myös sellaista aikaa, että ajan kulkuun kiinnittää enemmän huomiota... ainakin minä. Sytyttelen kynttilöitä ja lämmitän uunia. Katselen tulta ja vain olen. (Saatan jonkun ajatuksen myös ajatella.)

Luonnossa on myös käsittämättömiä valoilmiöitä. Nuo kuvat ovat hautuumaalta, jonne saateltiin suvun vanhin täti lepäämään. Valo oli mitä kaunein tuona päivänä. Tuossa valokuvassa on vain häivähdys sitä tummaa taivasta ja kirkasta aurinkoa. Äitini oli veljensä kanssa laittanut sukuhaudan syyskuntoon ja jälleen kerran se oli kovin kaunis. Vaikka asumme aivan hautuumaan vieressä, en siellä kovin usein kuitenkaan käy. Mutta käynti siellä kertoo jotenkin lempeästi ajan rajallisuudesta. On elettävä nyt.

 

Ajasta kertoo myös tämä kaulahuivi, jonka tänään äitini luota löysin. Olin kai 16-vuotias kun löysin äitini kirjan joka kertoi sienivärjäyksestä. (Carla&Eric Sundström: Sienivärjäys) Samana kesänä kävin ensimmäisen värjäyskurssini ja se oli menoa. Sieni- ja kasvivärjäystä olen tehnyt välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta lopettanut sitä en ole enkä varmaan tule koskaan lopettamaankaan. Värjärikillassakin olin mukana sen alkuaikoina, mutta nyt se on jäänyt. (Aika ei riitä! ...)

Mutta tämä huivi. Sen on neulonut äitini. Mikä siitä tekee niin merkityksellisen, niin se on neulottu ensimmäisen värjäämäni ja neulomani villatakin purkulangoista. Se takki käytettiin puhki. Äitini oli lopulta purkanut sen ja ottanut talteen langat ehjemmistä paikoista. Huivissa on 12 erilaista pintaneuletta ja jokainen on erivärinen. Pieni jippo tuohon huivin toteutukseen liittyy. Langan päät värinvaihtokohdissa on neulottu korkkiruuveille. (Kuvassa taitaa niitä näkyä kyllä aika huonosti, mutta tuossa keltaisessa raidassa taitaa olla pari kiekuraa.)



 Aikaan liittyy myös se, että kasvihuone on siivottava talven tieltä. Tänä vuonna tein sen ennen pakkasia! Oli paljon mukavampaa näin. Tomaatteja löytyi vielä yllättävän paljon sisälle kypsymään. (Nuo "mustat" tomaatit on muuten kaikista parhaita joita olen koskaan viljellyt!) Kypsiä paprikoitakin oli vielä kymmenkunta. (Viimeisiin munakoisoihin oli home iskenyt!) Chilejä minulla on myös ollut monenmoisia ja olen niitä yksivuotisina kasvattanut. Sain kuitenkin vihiä, että niitä voisi myös talvettaa. Kokeillaan.

Kesän olen saanut nauttia vaaleasta ja "tyhjästä" kuistista, mutta nyt se alkaa taas  täyttyä. Olen siinä talvettanut pelakuuni jo 7 vuoden ajan ja hyvin ovat viihtyneet. Valkoisia pelakuita minulla pääasiassa on, mutta tuon punaisen pelastin joutumasta naapurin kompostiin... oli pakko. Toinen oli lohennpunainen, jonka onnistuin ottamaan hengiltä kesällä.

Tuo penkki kukkien alla on muuten suvussa kulkenut vanha kudontapenkki. Raahasin sen tänään  äitini luota tuohon kuistille ja luovuin viimeisestä Ikean kalusteestani (pyöreästä metalli pöydästä)... Tämä ratkaisu on parempi.

Ilta on jo hämärtymässä, joten menen taas sytyttämään muutamia kynttilöitä ja nautiskelen hiljaisuudesta... ehkä hiukan neuloen.