Luonnon omia pitsejä ja oman pään jumeja. Tämä miun blogi on ollut harmittavan pitkään jumissa. Tai ei blogi ole ollut jumissa vaan kirjoittaja. Välillä elämässä kohtaa sellaisia vaikuttavia asioita ja ihmisiä, että ajatukset vain menevät solmuun. Hyvään solmuun. Sellaiseen, että oivaltaa itsestään jotain. Niin miulle kävi.
Olin tämän paikan ohi juossut monet kerrat katsellen, kuinka kauniisti aurinko viimeiset valon säteet paikalle iltaisin antaa. Sitten eräänä iltana sateen tauottua tajusin, että se paikkahan on kuvattava. Niin pakkasin kameran reppuun ja ajelin pyörällä sateen raikkaita polkuja tuolle paikalle. Kuvasin. Tällaisia vaikutelmia kohteesta sain aikaan. Mieleni maisemia siinä hetkessä.
Nyt katsellessani näitä kuvia mieli hymyilee. Se ei hymyile kuville, vaan kuviin liittyneille merkityksille. Samalla ne muistuttavat minulle tänäänkin niistä asioista, jotka tuolloin oivalsin. Voimauttavia valokuvia.
