Keväällä osallistuin Luovan
hyvinvoinnin Mikkeli -hankkeen Koti Mikkelissä - avoimeen
näyttelyryhmään. Mukaan lähdin kyllä tälläkin kertaa hetkeäkään ajattelematta,
mutta se kannatti. Viikoittaisissa kokoontumisissa pohdittiin kodin merkitystä
hyvin monenlaisista näkökulmista. Katseltiin valokuvia ja kuunneltiin tarinoita
niiden takaa. Toki läpi käytiin myös valokuvauksen teknistä puolta ja näyttelyn
rakentamiseen liittyviä asioita.
Näyttelyyn tein lopulta kaksi työtä.
Toiseen niistä palaan ehkä myöhemmin.
Pitkään mietin tätä näyttelyn aihetta ja
sitä mikä minun kotini on, kuinka sen haluaisin esittää, mitä se minulle
merkitsee. Kuvasin kotiani. Mieleisimpiä näkymiä sieltä. Tein kuvia
tuplavalottamalla filmille - tekniikalla, josta nautin todella. Kuvista ei vain
tullut mitään. Tai tuli. Kauniita kotikuvia. Seiniä. Ovatko ne seinät kotini?
Yhä vahvemmin ajatus kääntyi, että koti ei ole ne seinät. Koti on jonkinlainen
mielentila.
Jos laitan silmäni kiinni, mitä näen
ajatellessa kotia? Näen Saimaan rantakalliot, joilla valo siivilöityy mäntyjen
latvusten läpi mustikkavarvikkoon. No joo. Mäntymetsät. Hiekkaharjut myös. Ja
siellähän ne kotini seinätkin ovat. Parin talon päässä Kalevankankaan metsistä.
On polkuja ja muotoja. On vaihtelevaa metsää ja virtaavaa vettä. Siellähän minä
akkuni lataan arkena. Ja tietysti kuvaan. Ei tarvitse lähteä kauemmas.
Näistä ajatuksista syntyi sitten sarja
kuvia. Maalauksia poluiltani. Hitaita hajatelmia.
Kuvasin jälleen valomaalaamalla. Ja kyllä.
Näitä kuvia olen täällä blogissani aiemminkin esittänyt. Kuvasin nyt
vain paljon lisää. Koin lapsekasta riemua onnistuessani liikuttamaan kameraa
niin, että kuvasta tuli juuri sellainen kuin halusin. Kai innostuin myös siitä,
että huomasin oppivani jotain uutta. Opin näkemään tilan ja valon ja maalaamaan
siitä juuri sellaisen kuvan kuin itse halusin. Ja joo. Joku voi sanoa, että
tärähtäneitä. Ja kyllä. Näin minulle myös kommentoitiin. Ja ihan oli
valokuvauksen ammattilainen. Mutta en anna sen häiritä. Nämä ovat niitä minun
mielentilojani. Hitaita hajatelmia ja maisemia.
Niin. Ja kyllä valtaosa kommenteista on
ollut sellaista, että olen voinut hymyillä viikkoja. Ihmiset ovat seisahtuneet
ja nähneet saman kuin minä. Kiitos niistä kannustavista sanoista! Tässä kuvia
talvisilta poluiltani. No ihan kaikki ei ole polkuja, mutta näkymiä niiltä
poluilta.
