sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Aurinkoa ...

ja pääsiäis lomailua. Pääsiäistä ollaan tässä talossa vietetty oleskellen. Oikein mukavaa näinkin. Aamupalalla istuttu pitkään ja katseltu miten kauniisti valo käy pitkin taloa. Ummistettu silmät samaisen valon paljastamalta kevät siivouksen tarpeelta... ja vähän muultakin siivouksen tarpeelta...


Kerrankin meidän ohrat olivat kasvaneet ajoissa. Tapoihini kangistuneena kylvämme ne vuosia sitten yksitellen hankkimiini itse asiassa jokseenkin karmeisiin kuppeihin. Ne vaan jotenkin ovat niin pääsiäisen näköiset. Noita kuppeja oli kolme, mutta ex-naapurin koira sirpaloi yhden. Kaksi riittää ihan hyvin. Heljän puput ovat lisääntyneet vuosi vuodelta... tosin ei tänä vuonna!!!

Käytiin Tyyn kanssa myös kutomassa Ukkolassa! Minä varasin Tyylle kaikenlaista viihdykettä, mutta lopulta sain odotella, että neiti sai poppanaliinansa valmiiksi. On muuten reilut 80cm hempeää pastellista raitaa.  Välillä toki syötiin pääsiäsmunat... arvatkaa vaan mitkä ovat suosikkeja!



 
Itse saatoin loppuun peilikäsmaton, itse leikatulla rätillä kudottuna tietenkin. Mieli ei jotenkin taipunut sellaiseen perinteiseen peilikkääseen... sellaiseen kaksiväriseen... sitten keksin kutoa "lopuista" rättikuteista ja valkoisesta osto trikoosta lattiatyynyyn kunnon päälliset. Olen aivan hupsuna noihin tuhannen kirjaviin rättimattoihin. Tarkoitus oli kutoa kesäksi kuistille uusi matto, mutta siitä taisi tulla vähän turhan syksyinen... Ainakin, kun katselee sitä tämän kuvassa olevan karamellisen tyynynpäällisen jälkeen. Laittaisin tämän kuistille matoksi, jos tietäisin, että en siihen astelisi kertaakaan multaisilla kumisaappailla... saati talon muut asukkaat...
 
 
Kuistin iltapäivän valo on vaan kaunis... ja tiukalla rajauksella näyttää ihan mukavalta... totuus on vähän jotain muuta... mutta nyt toivotan kaikille oikein mukavaa pääsiäisen aikaa. Ja vielä kummitytölleni onnittelut eilisen johdosta... huomaan vanhenevani itse :D
 
 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tähtitilkkusukat

Tässä ne nyt sitten on. Ja ei muuten palele jalkoja! Johannan suomentama ja yksinkertaistama ohje näihin sukkiin löytyy hänen Silmukointia -blogistaan. Omani eivät yllätys yllätys ole ihan tuon ohjeen mukaan tehty... ja ovat kertaalleen neulotut... syynä tähän oli tuo ihana lanka valintani... kaapista valmiiksi löytyneet alpakan jämät. Olen siis langan osto kiellossa... (tosin näihin piti ostaa vähän lisää, kun halusin sukista peilikuvat, jota eivät kyllä ole... ovat symmetriset... ajatusvirhe, jota en korjannut!)
 


Näissä ylläolevissa kuvissa sukat ovat siis jo saaneet oikean muotonsa... toisella neulomalla... Ja niistä tuli edelleen aivan järkyttävän suuret! Ja koska alpakan ominaisuus on venyä ja venyä ja venyä... ne suurenivat aina vaan...

Ohjetta olin jo pienentänyt, mutta sekään ei riittänyt. Kärkikavennuksiin voin vinkata, että siihen voi neuloa yhden kuusikulmion, mikäli ei halua sukalle lisää pituutta... tässä on toisenlainen ratkaisu... ei  tämäkään ohjeen mukainen... Toiset sukat ihan tavallisesta sukkalangasta ovat arvatenkin työnalla... suosittelen lämpimästi villalankaa.

No mitäs sitten? Pesukone! Päätin ottaa riskin ja vanuttaa sukat sopivan kokoisiksi. Ensimmäisessä pesussa sukat eivät kutistuneet oikein yhtään. Toisessa pesussa vaihdoin pesupähkinät tavalliseen pesuaineeseen ja koneesta otettaessa sukat näyttivät pieniltä lastensukilta! No onneksi alpakalla on tapana venyä ;) Sukista tuli täydelliset.

Pesupähkinät eivät ehkä sovellu, jos tavoitteena on vanuttaa jotain. En tiedä, oli ensimmäinen kerta. Mutta normaalissa pesussa nuo ovat kyllä mainioita! Suosittelen.





Ja tässä nämä sitten valmiina. Tarkenee. Vähän liiankin hyvin. Nää on oikeestaan niinku sisäkäyttöön tehdyt töppöset. Sopii tänne meidän kotiin, jossa sähkölaskua pienennetään pattereita säätämällä... ja paikoitellen lattiat on hiukkasen viileät... vuosimallia -52... :)

Huomenna virvotaan... tai siis en minä, mutta Tyy. Kevät alkaa hiipiä mieleen, vaikka ulkona on juuri alkanut tiheä lumipyry! ...joka loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hyvä syy...

Eilen illalla oli jälleen oivallisen hyvä syy olla menemättä nukkumaan ajoissa. Ei tarvinnut kuin vilkaisu taivaalle. En ole kotoa saanut katsella (tai ainakaan muista...) niin hienoja revontulia kuin nyt oli. Keittiön ikkunasta itään loimusi naapurin pihakoivu valtavissa liekeissä.

 
Ja mikä tästä kokemuksesta teki entistäkin mukavamman oli seura, jossa sain tulia katsella... ja miun uus kamera. Voi kun vaan oppis sitä ees vähän käyttämään. Ei meinaa toiminnot löytyä millään... ainakaan, kun kuvaa pimeässä ja siksi siis sokkona :) Onneksi tuo kuvaus kaveri ymmärtää tuosta kamerastani myös... (on myös hieman syyllinen sen "pikaiseen" ostamiseen...)

Jotain kuitenkin tarttui. Taivashan on siis kaupungin valojen valaisema. Ei mitenkään yönsininen vaan ennemminkin kukertavan punertava.

 


Tuo viimeinen kuva on noiden tulien häntä talon toisella puolella... Suuren osan ajasta taivas oli yhtä suurta loimua, mutta välillä se malttoi piirrellä noita  koukeroitaan.

Kevätaurinko on paljastanut jälleen kotini keskeneräisten projektien määrän (maalaamiset yms.) Keskeneräisistä neuleista ja ompeluksista puhumattakaan! Mutta niiden pariin palailen vasta pääsiäisenä! Nyt olisi niin paljon muita tehtäviä mm. tuon voimauttavan valokuvan kanssa, että ihan hirvittää miten sen kerkiän saada valmiiksi!

Olisi minulla kyllä kuvattavaksi ja esiteltäväksi ainakin kolme neulottua ikuisuusprojektia! ...tai nappeja vaille neljä... Ja olen myös menossa kutomaan!!!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huomenna se alkaa...


se pitkään odotettu voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet -koulutus. Vuosia olen Miina Savolaisen Maailman ihaninta tyttöä seurannut ja kirjaa tavannut. Töissäkin olen jo vähän menetelmään tutustunut, kun koko henkilökunnastamme otettiin kuvat tuohon aulan seinälle. On muuten ihan huippu juttu! (fb:ssa on kans yks kuva)

Valmistautuminen ensimmäiseen työpajaan oli mitä mukavin. Sai selailla vanhoja valokuvia ja etsiä sieltä oman elämän käänteentekevää kuvaa. No se kyllä löytyi ja on julkaistu myös täällä blogissani. Tuo kuva itsestäni ja isästä Miekkaniemessä (äidin kuvaamana). Vaikka piti valita vain yksi kuva, niin kappas, valitsin kolme. Niistä kolmesta kuvasta syntyi tarina tuon varsinaisen kuvan ympärille. Niin, se lienee sallittua?

Tuo sydänkivi löytyi kesällä tuosta samaisesta niemestä kun Tyyn kanssa siinä istuskeltiin ja maailmaa ihmeteltiin. Siinä hetkessä oli jotenkin koko elämä, kaikki mitä tarvitsee. Onni.